Siirry sisältöön

Opiskelija-tarinoita

Käy lukemassa lukiostamme valmistuneiden opiskelijoiden kertomuksia omasta opiskeluajastaan Ranuan lukiossa, jatko-opinnoista ja nykyisistä työtehtävistä. Kertomusten kautta välittyvät myös terveiset lukiomme nykyisille ja tuleville opiskelijoille.

jussa illikainen

opiskeli Ranuan lukiossa vuosina 2014 – 2017. Lukion jälkeen hän opiskeli Oulun yliopistossa kauppatieteiden kandidaatiksi.

Tällä hetkellä Jussa asuu Kööpenhaminassa ja työskentelee johtavana sijoitusasiantuntijana institutionaalisessa varainhoidossa yksityisten pääoma- ja luottosijoitusten parissa.

jenna kenttälä

valmistui Ranuan lukiosta vuonna 2016. Hän valmistui Tampereen yliopistosta yhteiskuntatieteiden
kandidaatiksi vuonna 2022. Tällä hetkellä Jenna opiskelee Helsingin yliopiston kriminologian maisteriohjelmassa.

taru Kuosmanen


opiskeli Ranuan lukiossa vuosina 1990–1993. Hän toimii tällä hetkellä Pirkanmaan hyvinvointialueella sosiaali- ja terveysjohtajana.